Pienen tauon jälkeen RastiPiikkiön nuoriso pääsi jälleen leireilemään, kun 12 nuorta
suunnistajanalkua leireili syyskuisen viikonlopun Marttilassa. Majoituimme Marttilan Eräveikkojen
uudehkolla metsästysmajalla. Mukana suunnistajien lisäksi oli myös iso joukko huoltajia, ja
yhteensä meitä olikin yli 20!
Ohjelmassa leirillä oli kahden suunnistusharjoituksen lisäksi leiriolympialaiset, table-o
harjoituksia, suunnistusratojen suunnittelua, mukavaa yhdessäoloa, saunomista ja
herkullista ruokaa. Lauantai-illan päätti perinteinen leirikioski.
Suunnistusharjoituksissa pääsimme tutustumaan monipuoliseen marttilalaiseen
maastotyyppiin, joka haastoi ja opetti monipuolisuudellaan. Illalla tehdyt table-o, eli
suunnistuksen kuivaharjoitteet itse taitoharjoitusten rinnalla tarjosivat mainion paketin
suunnistusharjoittelua viikonloppuumme.
Itse suunnistuksellisten osioiden ohessa oli leirin tärkeä tavoite nuorten ryhmäytyminen.
Leiriolympialaisten ja yhteisten leikkien avulla pääsivät kaikki touhuamaan yhdessä, ja myös
vapaa-ajalla tutustuttiin toisiin suunnistajiin esimerkiksi majan rakennuksen muodossa.
Erään lapsen kommentti “Voidaanko jäädä vielä toiseksikin yöksi?” kiteyttänee hyvin sen,
miten leiri onnistui. Kiitos vielä kaikille mukanaolleille!